Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

26-vuotias kukkakauppias Kajaanista. Toimin yrittäjänä Kajaanin Kukkakontissa

http://www.kukkakontti.fi/

Blogissani kerron ideoistani, uutuuksista kukka-alalla ja töistänä. Voit myös toivoa ohjeita jostain tietyistä töistä.

29.07.2010 - 16:07

Puhalletaanpas pölyt blogista! Kuukausi yrittäjänä alkaa tulla täyteen ja voin kertoa, että ei ole ollut tekemisen puute. Työnkuva on laajentunut huimasti, floristina tein lähinnä sidontaa ja asiakaspalvelua, yrittäjänä teen kaikkea mahdollista siivouksesta paperitöihin. Työpäivät venyvät helposti pitkiksi, mutta nauttinut olen joka hetkestä. Ainut pikkuruinen miinus yrittämisessä on tuo paperin pyörittely. Sen määrä ja aikaavievyys on yllättänyt. Jospa ajan myötä siihenkin oppisi ja rutinoituisi.

Äiti saateltiin eläkkeelle yllätysjuhlilla kesäkuun lopussa. Kakunkin tilasin teemaan sopivaksi, kakussa sai näkyä eläköityminen ja kukat. Eläkeläistä lahjottiin kauan toivotulla Burberryn veskalla ja tuntui kelpaavan.



Heinäkuu on häitten aikaa ja monenlaisia kimppuja olen tehnyt, kuvaaminen vaan tahtoo unohtua. Tässä yksi eustomasta tehty pisarakimppu kahvaan.

Tein myös ehkä maailman kauneimman kukkalaitteen hautajaisiin valkoliljasta.

Häähuuma senkun jatkuu, luvassa vielä tälle kesälle siskoni häät elokuun puolessa välissä ja elokuun lopussa miehen siskon häät. Saan näperrellä ja värkkäillä koristuksia oikein urakalla! Toivotaan hyvien säiden jatkuvan ja luulenpa nyt ehtiväni useamminkin tänne kirjoittelemaan.

21.06.2010 - 12:09

Täällä lomaillaan. Muutamia töitä olen käynyt tekemässä, kuten yllä olevan vauvakimpun, ettei ikävä pääse yllättämään. Vielä pari viikkoa lomalla ja sitten alkaakin tositoimet.  Puuhamaa on nähty ja taisipa olla meidän poikien kesän kohokohta. Hyvää Juhannusta kaikille!

07.06.2010 - 19:42

Ylioppilasviikosta selvitty ja olihan se kiirettä! Tein hirmuisen määrän asetelmia ja kimppuja juhliin, mutta valitettavasti tahti oli niin kiivas, että en ottanut kuin ihan muutamasta kuvan.

Muutama viikko takaperin tein kranssin kastemaljan ympärille, yllättäin valko-vihreän.  Ehdin jopa ottaa kuvat vaiheittain.

RISTIÄISKRANSSI

oasiksen kranssipohja

ruusua

hortensia

krysanteemia

bubleurumia

harsokukkaa

murattia

sisalia

1. Imeytä sieni asettamalla se veteen kellumaan, älä missään nimessä paina sitä, vaan anna sen upota rauhassa! Sieni on heti valmis, kun se on uponnut kokonaan. Jos sienen painaa veteen, se ei kostu keskeltä.

2. Työnnä muratin imupinta sieneen ja kierrä se kranssin ympärille. Ankkuroi muratti paikoilleen rautalanka hakasella. Toista sama kranssin sisäpuolella.

3. Laita sienen päälle hentokerros sisalia, näin sientä ei tarvitse niin tarkaan peittää kukilla.

4. Asettele kukat kukkasieneen. Kukat täytyy työntää sen verran syvälle, että pysyvät tukevasti vaikka kranssia kuljetellaan. Itse tykkään että kukat ryhmitellään, eikä asetella tasaisesti.

 

Muutamia muitakin kivoja viimeaikaisia kivoja töitä.

Tänään minulla alkoi kesäloma, viimeinen sellainen työntekijänä. 1.7.2010 Minusta tuleekin sitten yrittäjä, Kajaanin Kukkakontti OY:n toimitusjohtaja ja hallituksenpuheenjohtaja. Kuulostaa hienolta, mutta todellisuus on tosiaankin hiukan karumpaa. Työmäärä lisääntyy huimasti ja kahden pienen lapsen äitinä sitä aikaa ei muutenkaan ole mihinkään ylimääräiseen. Tämä blogi on kuitenkin ollut minulle oma pieni henkireikä ja innostuksen lähde, jotenpyrin tätä silti päivittämään vähintää parin viikon välein.

 

E

 

 

25.05.2010 - 18:42

Ensiviikolla juhlitaa ylioppilaita ja ammattiin valmistuvia. Perinteinen ruusu saa rinnalleen useita muita vaihtoehtoja, joilla voi onnitella valmistuvaa. Sama pätee rippijuhlijoille. Muutamia tuunattuja ideoita yksittäisestä kukasta.

 

Ruusu, kukkien kuningatar, helminauhalla.

 

Gerbera ja heinää kristalliauhalla.

 

Callat ja peikonlehti kultaisella helminauhalla.

 

Herkkä pioni ja luutahirssiä.

 

Tyylikäs flamingonkukka ja tuonenkielon lehti.

 

Matala kehikkokimppu ruususta ja luutahirssistä.

Kuten kuvista näkyy "bling bling" on kovin IN tänä keväänä ja aivan pienoisilla yksityiskohdilla saa jo kivaa uutta ilmettä yhteen kukkaan. Muita vaihtoehtoja yhdeksikukaksi myös löytyy, kuten orkidea, lilja ja auringonkukka.

Missejä onniteltiin tänä vuonna tämäntyylisellä kimpulla, sopisi hyvin valmistuvallekin.

 

21.05.2010 - 21:46

Kaikinpuokin mielenkiintoinen viikko takana. Alkuviikosta olin katsomassa vinkkejä oasiksen uusien tuoetteiden käyttöön, loppuviikosta hääkakkunäyttelyssä ja viikon kruunasi mielenkiintoisen muotoinen kastemalja, jonka ympärille tein kranssin. Aloitetaan kranssista.

Asiakas toivoi kevyttä ja herkkää kranssia poikavauvan kastajaisiin. Kastemalja oli aivan ihana, pisaran muotoinen. Sidoin sen rautalankapohjaan myrttilangalla, jonkin verran liimailinkin. Päälle suihkutin clear life-suihkeen kestävyyttä lisäämään. Pohjalla murattia ja lankaköynnöstä, kukkina eustomaa, freesiaa, harsoa, ruusua ja poimulehteä. Kuvien oton jälkeen liimasin pinnalle vielä muutaman sinisen hortensian kukan. Toivottavasti kranssi oli mieleinen! Kastemaljaa myy Kajaanissa Kaakinen.

Alkuviikosta oli tosiaan mielenkiintoinen ideakurssi, jossa floristimestari Miia Hakala sitoi mallitöitä oasiksen uusista tuotteista. Monta uutta ideaa sain ja ihania uutuksia tiedossa oasikselta. Ehkä parhain idea minulle oli oasiksen sydänpohja päällystettynä ruusun terälehdillä, nuppineuloja apunakäyttäen. Hääkoristeluihin hyvä vinkki! Tässäpä sydän by Miia Hakala:

Torstaina olin Iisalmessa, ylä-savon ammattiopiston elintarvikealan 2.vuosikurssin hääkakkunäyttelyssä. Oppilaat olivat valmistaneet erilaisia kakkuja, pikkuleipiä, leivoksia, konvehteja ja sokeritöitä. Maistelin kuutta eri kakkua! Silmänruokaa olkaa hyvä!

15.05.2010 - 22:18

Nyt se kesä tuli kertaheitolla! Ihanat ilmat, millään ei malttaisi sisällä olla, eikä tähän koneellekaan meinaa joutaa tuolta pihalta. Sanoinkin  miehelle, että minun pitää vielä laittaa vaikka mitä tuohon pihaan, että siinä riittää hommaa koko kesäksi, nimittäin aurinkotuolissa loikoilu ei minua houkuta.

Muutamia juttuja jo laitoinkin. Orvokitkin on vihdoin viimein istutettu.

Terassin portaille pääsi iki-ihanat buxukset.

Puutarhamyymälästä löysin parvekemansikkaa, enkä voinut vastustaa kiusausta. Jospas päästäisiin kesällä edes hiukan omien mansikoitten makuun.

Ja kevään sisällä riutunut sitruspuukin pääsi terassille.

Terassi on kertaalleen öljytty, mutta täytynee vielä etsiä jotain puunsuojaa, josta saisi hiukan väriä, on niin jo harmaantunut tuo terassilauta. Tästä se kesä ja puutarhanlaitto lähtee!

 

10.05.2010 - 17:06

Viime viikolla vietimme Kajaanin yrittäjänaisten iltaa Sisustusliike Sofian Tuvalla, www.kainuu.com/sofiantupa. Sovimme Sofian Tuvan Johannan kanssa, että minäkin esittelen Kukkakontin toimintaa samalla, meille kun ei tilanahtaus syistä voi kutsua väkeä(eikä myöskään ainaisen sotkun). Ilta oli ihana ja Sofian Tupa pullollaan ihanuuksia! Hyvin sekaan mahtuivat meidän kimput ,ruusut ja hortensiat. Kukat niin kivasti täydentävät sisustusta!

 

01.05.2010 - 21:36

Klara vappen sateisesta Kajaanista! Sää ei suosinut tänä vappuna, mutta aina ei voi voittaa. Nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että äitienpäivänä kelit suosisi.

 

Meillä on tänään juhlittu äitini, eli Kukkakontin nykyisen yrittäjän, 62-vuotispäiviä. Suutarin lapsillahan ei tunnetusti ole kenkiä, mutta päätin, että tällä kertaa tämä ei pidä paikkaansa. Tein äitille oikein hulppean synttäriasetelman, olivathan nämä äitin viimeiset synttärit kukkakauppiaana! Meillä on tosiaan käynnissä sukupolvenvaihdos ja valta vaihtuu Heinäkuun alussa, jolloin äiti jää eläkkeelle.

Asetelmaan laitettiin äitin maunmukaisia kukkia, avalanche-ruusua, hortensiaa, kerrottua eustomaa, orkideaa, peikonlehteä ja heinää. Tuntui saaja tykkäävän kukistaan. Meillä tosin on sisaruspiirissä vitsinä,  että äitille ei kannata viedä kukkia, kun se kuitenkin vie ne takaisin myyntiin. No, huomennapa se nähdään kävikö näin.

29.04.2010 - 18:47

Kajaanissa oli eräässä liikkeessä vierailemassa suomalainen naishuippumuotoilija ja muotisuunnittelija. Olipas hiukan paineita tehdä asetelma sellaiseen tilaisuuteen! No, tilaajalta tuli onneksi selvät ohjeet ja lopputulokseen kaikki olivat tyytyväisiä. Astia tuli asiakkaalta.

Äitienpäivä lähestyy ja kaikki nurkat alkavat täyttyä äitienpäiväkukista. Ihanaa! Ruukkukukkina ruusua, hortensiaa, atsaleaa, campanulia eri lajikkeissa jne.... Jokaiselle varmasti löytyy jotain.

Salimkoiriakin saimme vielä pienen erän, ovat olleet supersuosittuja! No, kukapa näitä voisi vastustaa?

HUOM! Nyt voit liittyä kukkakontin faniksi myös facebookissa!!!

18.04.2010 - 11:04

Nyt on synttärit juhlittu ja liityihän niihin hiukan dramatiikkaakin. Synttäriaamuna menimme onnittelemaan juhlakalua, jolle oli yön aikana ilmestynyt vesirokko! Onneksi osa vieraista oli rokon sairastanut, niin saimme pirskeet pystyyn pienemmällä porukalla. Ensin oli kaverisynttärit, joissa ohjelmassa oli herkuttelua (lapset eivät syö juuri mitään!), ongintaa, merirosvolaivan upotusta ja tietenkin leikkiä. Illalla oli sitten aikuisten vuoro. Lasten pöydässä oli merirosvokakkua, sipsiä, karkkia, muffineja kermakuorrutteella, nakkikääröjä, merirosvokeksejä ja limsaa. Aikuisille oli vielä lisänä savuporopasteijoita, juustoja, keksejä, viinirypäleitä ja suklaakakkua. Aikuisten muffinit olivat suklaakuorrutteella. Näytti herkut maistuvan.

Kakku oli Lauran leipoma, oli muuten tosi hyvää ja hieno! Lauran plogiin pääsee tuosta Lallun leipomat-linkistä.

Ongintapusseja itse hiukan tuunailin tarroilla.

Muffiniteline, vuoat ja liput Ullanunelmasta, samoin kakussa olevat merirosvokynttilät.

Synttärisankari tositoimissa. Kuva valehtelee, todellisuudessa kasvot olivat täynnä näppylöitä. Onneksi ei ollut muita oireita.

Kahvipöytään tein asetelman neljään lasiastiaan. Asettelupohjana käytin limenvihreää kukkasientä. Kukkina orkideaa, krysanteemia, bubleurumia, helleborusta, lilygrassia ja lankaköynnöstä.

Synttärisankari oli niin tyytyväinen juhliinsa ja niin oli äitikin.